News2

Luokitusnavigaatio

Sisältöjulkaisija

Ponsse keskeyttää toimintansa Venäjällä ja poistaa tulosohjauksen

Takaisin

Ponsse keskeyttää toimintansa Venäjällä ja poistaa tulosohjauksen

Ponsse Oyj on tänään päättänyt keskeyttää toistaiseksi kaikki vientitoiminnot Venäjälle ja Valko-Venäjälle sekä PONSSE-metsäkoneiden että niiden varaosien osalta. Myös Ponsse-konsernin venäläinen tytäryhtiö OOO Ponsse keskeyttää paikalliset varaosa- ja huoltopalvelutoimintonsa toistaiseksi. Venäjän ja Valko-Venäjän myynnin osuus yhtiön liikevaihdosta on noin 20 prosenttia vuoden 2021 tilinpäätöksestä laskettuna.

Samalla Ponsse poistaa tulosohjauksen kuluvalle vuodelle. Uusi tulosohjaus liittyy epävarmuuksiin, jotka aiheutuvat Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja EU-pakotteista. Yhtiö ilmoittaa, ettei se anna tulosohjausta kuluvalle vuodelle. Aiemman tulosohjauksen mukaisesti konsernin euromääräisen liiketuloksen arvioitiin olevan vuonna 2022 samalla tasolla kuin 2021.

Ponsse pyrkii haastavassa tilanteessa huolehtimaan myös OOO Ponssen henkilöstöstä.

Vieremällä 2. maaliskuuta 2022

PONSSE OYJ
Juho Nummela
Toimitusjohtaja


LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Juho Nummela 0400 495 690

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com

Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti.

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla.