News2

Luokitusnavigaatio

Sisältöjulkaisija

Puunkorjuun älykäs suunnittelu ja optimointi

Takaisin

Puunkorjuun älykäs suunnittelu ja optimointi

Osana metsäkonevalmistaja Ponssen saamaa Business Finlandin Veturi -rahoitusta Sitowise lähtee yhdessä Ponssen kanssa selvittämään tekoälyn mahdollisuuksia puunkorjuun älykkäämpään suunnitteluun ja optimointiin.

Hankkeen tavoitteena on tutkia tekoälyn ja kaukokartoitusaineistojen sekä muiden datalähteiden, kuten harvesteridatan, käyttöä älykkäiden kartta-aineistojen ja palvelujen tuottamisessa ja lisätä ymmärrystämme asiakkaiden mahdollisista tarpeista. Hankkeessa kohderyhmänä ovat puunkorjuuta ja puunhankintaa tekevät organisaatiot.

- Hankkeessa tutkitaan mahdollisia toteutustapoja tuottaa puunkorjuun suunnittelun helpottamiseksi älykkäitä karttatasoja, kuten esimerkiksi maasto-olosuhteita, korjuukelpoisuutta ja puuston laatua kuvaavia aineistoja, kertoo Sitowisen Product Business Lead Sanna Härkönen.

Bitcomp Oy:llä (sittemmin osa Sitowise Oy:tä) on tällä hetkellä vahva asema Suomen metsäsektorille tarjottavien palvelujen markkinoilla.

- Meillä on jo valmiina kehittämämme helposti skaalautuva, pilviympäristössä toimiva laskenta-alusta, jota voimme hyödyntää aineistojen tekoälypohjaisessa tuottamisessa ja jakelussa. Tämä mahdollistaa myös globaalien kartta-aineistojen jakelun kätevästi. Tämän teknologian päällä voimme tutkia ja kehittää uusia palveluita ja tuotteita, Härkönen sanoo.

Hankkeen tavoitteena on tutkimuksen pohjalta tunnistaa ja muotoilla työkaluja, joiden avulla voitaisiin helpottaa asiakkaiden kannalta tärkeimpiä työvaiheita.

- Tavoitteena on selvittää myös tällaisten karttatasojen ja työkalujen mahdollisia hyötyjä koko puunkorjuun arvoketjun mitalla. Työkalujen avulla koneyritykset voisivat esimerkiksi nykyistä paremmin optimoida kalustonsa käyttöä ja parantaa ympäristö- ja luontoarvojen säilymistä hakkuissa, Härkönen kertoo.

Hyötyjen odotetaan ulottuvan koneen kuljettajatasolle asti, sillä älykkäillä aineistoilla voidaan vähentää kuljettajien kognitiivista kuormaa ja parantaa työn laatua.

- Hankkeessa on tarkoitus myös tarkastella erilaisia optimointimenetelmiä puunkorjuun suunnittelun avuksi sekä tunnistaa tapoja huomioida erilaiset metsänkäyttötavoitteet. Tarkoitus myös käytännössä testata älykkäitä aineistoja testikäyttäjillä, jotta ratkaisuja voidaan muotoilla paremmin asiakkaiden ja käyttäjien tarpeisiin vastaaviksi.

Ponssella on olemassa olevat kansainväliset verkostot ja toimintaa laajasti Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa, joille alueille tässä hankkeessa myös keskitytään.

Business Finland myönsi Ponssen ja Epecin FORWARD’27-ohjelmalle 10 miljoonan euron rahoituksen veturiyritysten haastekilpailussa. Lisäksi Business Finland myönsi 20 miljoonan euron rahoituksen ohjelmaa ympäröiville ekosysteemiyrityksille. Sitowisen hankkeen kokonaisbudjetti on noin 1,2 miljoonaa euroa ja hanke kestää kaksi vuotta.

Dokumentit