Ponsselaisille vastuullisuus on yhteinen ja vahva arvomaailma, jossa korostuvat rehellisyys, ihmisten arvostus ja pyrkimyksemme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen myös ympäristön kannalta. Yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa meissä on innostusta, taitoa ja tahtoa muuttaa asioita jatkuvasti paremmaksi.
Ponsselaiset arvot - Välitämme aidosti, Teemme asiakkaalle, Olemme sanamme mittaisia ja Uudistumme innolla– ovat ohjanneet meitä läpi historiamme ihmisten ja yhteistyön kunnioittamiseen. Perheyhtiö perustettiin koneyrittäjä Einari Vidgrénin toimesta vuonna 1970 Vieremällä, jossa tuotantomme ja pääkonttorimme edelleen sijaitsevat. Olemme kasvaneet tiiviinä osana yhteisöä, mikä on luontevasti auttanut meitä ymmärtämään niin sosiaaliset, taloudelliset kuin ympäristövaikutuksemme.
Juuremme ovat syvällä metsässä ja teknologiamme mahdollistaa kestävän metsätalouden. Ympäristöä kunnioittava puunkorjuu tukee talousmetsien uudistumista ja mahdollistaa arvokkaan raaka-aineen hyödyntämisen pitkäikäisiin ja korkealaatuisiin puupohjaisiin tuotteisiin. Vastuuraportointimme tarkastelee toimintaamme ympäristöön liittyvissä ja sosiaalisen vastuun kysymyksissä sekä hyvän hallinnon toteutumisen näkökulmista.
Vastuullisuustyömme perustuu neljään teemaan ja tavoitteeseen:
- IHMISET - Edistämme ihmistemme hyvinvointia
- RATKAISUT - Innovoimme kestäviä ja luontoa kunnioittavia ratkaisuja
- TOIMINTA - Kehitämme toimintaamme luontoympäristö huomioiden
- YHTEISÖ - Olemme luotettava kumppani, jolle yhteisöllisyys on voimavara
Lue lisää: Vastuullisuustyömme teemat ja tavoitteet