Julkaisut

Sisältöjulkaisija

Ponsse muuttaa tulosohjaustaan vuodelle 2022

Takaisin

Ponsse muuttaa tulosohjaustaan vuodelle 2022

Ponsse Oyj, Sisäpiiritieto, 8. elokuuta 2022 klo 17:10

Ponsse muuttaa tulosohjaustaan vuodelle 2022

Ponsse antaa uuden tulosohjauksensa jatkuvien liiketoimintojen osalta.

Uusi tulosohjaus vuodelle 2022
Yhtiön euromääräisen liiketuloksen arvioidaan olevan vuonna 2022 samalla tasolla kuin vertailukelpoinen jatkuvien liiketoimintojen liiketulos vuonna 2021 (50,0 miljoonaa euroa, 8,2 prosenttia liikevaihdosta).

Yhtiön suhteellisen kannattavuuden arvioidaan kuitenkin heikentyvän merkittävästi Venäjän liiketoiminnasta vetäytymisen, osien ja komponenttien saatavuushaasteiden ja voimakkaan inflaation johdosta.

Jatkuvien liiketoimintojen raportointi ja ohjaus
Ponsse tiedotti 28.6.2022 allekirjoittaneensa kauppakirjan Venäjän ja Valko-Venäjän PONSSE-palveluista vastanneen tytäryhtiönsä OOO Ponssen koko osakekannan myynnistä. Ponsse on luokitellut kaupan kohteena olevat toiminnot myytävänä oleviksi omaisuuseriksi ja raportoinut ne lopetettuina toimintoina. Tämän johdosta yhtiö raportoi ja ohjaa tästä edes jatkuvia liiketoimintojaan.

Vanha tulosohjaus vuodelle 2022
Ponsse antoi tulosohjauksen 25.4.2022, jolloin Venäjän viennin keskeytymisen, osien ja komponenttien saatavuushaasteiden ja voimakkaan inflaation johdosta euromääräisen liikevoiton arvioitiin olevan vuonna 2022 merkittävästi heikompi kuin 2021.

Ponsse julkistaa puolivuosikatsauksensa 9.8.2022.

Vieremällä 8. elokuuta 2022

PONSSE OYJ

Juho Nummela
toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Juho Nummela, puh. 0400 495 690

JAKELU
NASDAQ Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com

Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti.

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla.